Daily Life of Shinigamitwins

Jossain Lontoon laitamissa, missä kaikki on vanhaa ja ränsistynyttä, on varhainen aamu. Antonina heräsi Auringon paistaessa hänen silmiinsä. Noustessaan ylös hän huomasi puisesta kellosta, että oli jo melkein keskipäivä.
- Perkele, Nin murisi. Hän huomasi veljensä Konstantyn, joka seisoi muutaman metrin päässä. Nenä kiinni kirjassa, tietenkin. Nin ei välittänyt veljensä läsnäolosta vaan paineli ikkunalle.
- Huomenta, sisko, Kon toivotti naispuoliselle shinigamille. Tämä murahti. Kon sulki kirjan ja kumartui siskonsa korvan juureen.
- Sisko, hän kuiskasi. Hän piti tauon ennen kuin jatkoi;
- Meillä on töitä tänään.
- Ai niin kuin mitä? Nin tiuskaisi.
- Kuten se Phantomhiven kartanon keikka, Kon vastasi. Ninin silmät olivat pullistua hänen päästään.
- JUMALAUTA! hän karjui. - MIKSET HETI SANONUT, URPO!
Yrittäessään vaihtaa vaatteita likinäköinen tyttö törmäsi päin seinää. Kon huokaisi turhautuneena ja ajatteli; taas tälläinen aamu... Sitten hänen suupielensä kääntyivät surumieliseen hymyyn Ninin kompuroidessa ylös.

Ciel avasi silmänsä verhojen avautuessa.
tämä nousi venytellen istumaan ja kääntyi katsomaan hovimestariaan.
" Sebastian? " Tyhmä kysymys sinänsä, kuka muukaan se olisi kuin Cielin oma demonihovimestari.
" etkö herätä minua nyt tuntia liian aikaisin? Vai olenko unohtanut jotain mitä ei pitäisi? " Ciel kysyi haukotellen syvään.
Ciel otti lehden viereiseltä pöydältä, mutta siinä ei todellakaan ollut mitään kiintoisaa, ja hovimestarin salamyhkäisyys ei auttanut asiaan.
Ciel oli utelias, Sebastian ei herättäisi poikaa liian aikaisin turhaan

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Shneinnerin kaksoset pääsivät vihdoinkin suunnistamaan kohti päämääräänsä. Nin törmäili matkalla useisiin ihmisiin ja rähjäsi näille tyypilliseen tapaansa, Kon sai taas aina raahata siskoaan eteenpäin. Tilanne oli rauhoittunut pian ja sisarukset olivat hetken aikaa hiljaa.
- Tiedätkö missä päin se hemmetin kartano on? Antonina kysyi kaksoisveljeltään kärsimättömänä.
- En, Kon vastasi.
- No, sepä hienoa, Konstanty! Nin huusi takaisin. - Entä jos siellä ei ole ketään, kun pääsemme perille?!
Kon vain hymähti tyynenä;
- Sitten väijymme lähikasvilluudessa. Ei se sen vaikeampaa ole.
Antonina murahti tylysti.